Kuinka onkaa aika lentänyt kuin siivin. Kun on pikkuisimpani tänään jo 5 kuukautta vanha. Ihana pieni tyttönen, jonka silmät tuikkivat kuin tähdet, nauraa kilpaa yhdessä pienen suukun kanssa, kun kohtaavat äidin, isin tai siskojen katseen. Kädet hapuilvat ilmaa ja pikkujalat on nostettu korkeuksiin ja hupsista keikkaa, enää ei selällään pysytä ollenkaan. On maistellut jo perunaporkkanaa, josta tulikin heti se lempisose. On harjoiteltu tuttia ja muutaman kerran se suussa jopa nukahdettukin. Päiväunet nukutaan ulkona tai peiton mutkassa mukavasti, mutta äidin syli on maailman paras paikka. Ja siinä sinut pitäisinkin, kauemmin. Kun juurihan koitti se hetki, kun sinut siihen ensikerran nostettiin. Voi, sen hetken muistan aina. Ja nyt on siitä jo viisi kuukautta! Olet siskojesi touhuissa ja hassutteluissa niin jo mukana. Mun pieni. Voi, kumpa tähän voisi aika hidastaa. Viipyisin näissä päivissä omieni kanssa, kun ovat pieniä ja tuossa lähelläni. Kumpa voisin nämä hetket aina muistaa. Kuinka kaiken muistoiksi tallentaa. Sitä toivoisin, jos jotain toivoa voisin. Mutta tiedän, on huomenessakin niin paljon hyvää.
Voi sisko, mietin joka päivä, kuiskaan hiljaisena toiveena ylös, kumpa aika hidastaisi, tähän hetkeksi jos pysähtyisi. Mietin sitä silloin kun omani oli viisikuukautisia, miten olikaan niin kaunista se aika, vielä vauvantuoksua niskassa ja sylissä se paras paikka. Niin kuin on vieläkin, havemmin siinä vain pikkuiseni ehtii olla, kun jo omin pienin jaloin, juoksuaskelin, isoveljen leikkeihin kiiruhtaa. Silti on tässäkin niin hyvä, yksivuotias, joka touhuillaan ja eleillään tekee päivästä aurinkoisen, isoveljensä kanssa yhdessä valloittaa koko minun maailman. Elä sinä siinä, ihan vain hetki kerrallaan, aika tuo teille kokoajan jotain uutta ja yhtä ihmeellistä kun tänäänkin <3
VastaaPoista