Luonnotieteellisessä museossa

Pakkaamisten lomassa teimme piristävän matkan kaupunkiin ensin Annan ja Lucaksen kanssa matkaa taittaen ja siellä yhdessä ystävien Luonnontieteellisessä museossa illansuun tunteja jakaen. Niin olimme tätä kaivanneet muuttokiireiden keskellä, ystäviä, leppoisaa olemista ja vielä kiireettömän ruokailuhetken tutuksi tulleessa mäkkärissä. Niin nauttivat pienetkin museon tunnelmissa eläimiä katsellen, kaiken maailman ötököitä tiiraillen ja luukasoja ihmetellen sekä toistensa seurasta hekin nauttien. Ja olihan tätä päivää suunniteltu koko mennyt kesä.

 

.

Joku näistä piipersi kevätalvella meidänkin pellonlaidalla, ja keittiönikkunasta sen elämää seurailimme. Olisiko ollut lumikko?

Museossa etsimme vihjeiden ja kartan perusteella eläimiä, ötököitä, hyönteisiä ja menneen ajan ihmetyksiä.

"Minän käsiin titityy", kuului tämän pienen linnun kohdalla, kun se oli oikeasti niin pieni, että se sopisi pienen kämmenen sisään. Suloinen kettukolibri.

Viimeiset hetket Luuvantiellä

Viimeinen viikko Luuvantiellä. 

Ja tuo viimenen viikko sisälsi paljon pakkaamista, tavaroiden poisheittämistä, astioiden suojapaperiin käärimistä ja haikeita hyvästejä samalla jättäessä. Se piti sisällään ulkoilua omassa pihassa ja leikkejä leikkimökin tuunnelmissa. Monia unohtumattomia hetkiä. 

Niin urheita olivat nämä meidän pienet, sillä kaiken kaaoksen keskellä he jaksoivat leikkiä, touhuta paljon kahdestaan ja olla mukana pakkaamisissa, ja niissä haikeissa jäähyväisissäkin. Äidin pienet apulaiset.

Mutta viimeisen viikon aherruksien keskellä myös nautimme hetkistä omassa kodissamme, sillä pakkaamisten välissä ehdimme leikkiä myös yhdessä niillä hyllyjen päälle ja laatikoihin unohdetuilla leluilla, viipyä viertysten ja muistella kauniita hetkiä näiden seinien sisällä, lähimaisemissa, poluilla ja teillä. Niitä, joita luuli enemmän edessä olevan.. 

Niinkuin hetkiä täälläkin, tämän kotimme suojissa, sillä niin nopsaaan saapui loppukesä, kun asuntomme meni kaupan. Riensi aika syyskuuhun, jolloin väliaikainen asuntomme löytyi. Oli muutto epätodellisen kaukana silloin. Mutta niin pian jo elimme syyskuun viimeisiä päivä ja tuli aika hyvästien. Aika, kun ovi täällä sulkeutuu sen viimeisen kerran. Liian pian, silti täydellisen oikeaan aikaan.

Perunamaalla

Viikonlopuksi ajelimme maalle hakemaan muuttoa varten kuomullisen peräkärryn. Syksy oli jo pidemmälle siellä ehtinyt, tuuli enemmän puita ravistellut ja viimeiselle lennolleen lehdet lähettänyt. Oli kaunista omalla tavallaan näinkin, niinkuin jokainen vuodenaika, joka omalla ajallaan saapuu. Ja nyt noista keväällä istutetuista perunan mukuloistakin oli kasvanut kunnon sato, jota pääsimme koko perheen voimin sankoihin keräämään, talven varalle kellariin säilömään.

Jouko-faarin traktori aina vähän jännittää.

Naapurin Paavo on traktorillaan ollut auttamassa joka vuosi.

-

Ja kun perunakone oli traktorin perään kiinnitetty..

 .. sai se mullan uumenista putkahtelemaan perunoita.

 

 

 

Fanny keräsi oman pienen sankonsa täyteen monta kertaa. Ja Fionakin seurasi siskoaan noukkien perunoita omaan Muumi-sankoonsa.

 '

Isoja, pieniä ja sydämen-muotoisia.

Oli niin hyvä olla täällä, rakkaiden luona, touhuta ulkona ja kyykkiä perunamaalla. Piipahtaa kaupungilla ja suunnitella siskon häitäkin. Vastapainoa oman arjen ja muuton keskelle. Ja tällainen kirpakka syyssää piristi mukavasti, teki hyvää meille kaikille, sen raikkaus ja puhtaus. Vaikka olikin hassua pukea pipot päähän ja sormikkaat käsiin pitkästä aikaa. Niin syksyiseltä sää tuntui.

Hetken tuijotimme korkeuksissa lentävää kurkiauraa. Olivat ne varmasti matkalla lämpimämpään.

Hyvästelimme.