Kotipihalla

Kaunis ja lämmin, niin aurinkoinen päivä, johon tuuli toi syksyisen tuoksun. Ja mikäs sen parempaa, kun lähteä nauttimaan vielä ennen syysateiden saapumista raikkaasta ilmasta, yhdessäolosta ja kivoista pihapuuhista. Niin innokkaina ovat aina lähtemässä ulkoilemaan, ja meillä ulkoillaankin melkeinpä joka päivä. Aika siellä lentääkin aina kuin siivin.

Ja niin monenmonet ulkoiluhetket on täällä tutussa pihassa vietetty. Talvipakkasilla mäkiin kiivetty ja sielläkin kotia leikitty. Sohjoisella hiekkalaatikolla istuttu ja kevään ensimmäiset hiekkakakut leivottu. Kesäkukat äidille poimittu ja niissä heräilevät ampiaiset tavattu ja syksyn tullen hansikkain keitokset vielä keitetty. Ensin keinuttiin hiljalleen ja pian jo korkealla sinitaivaisiin, kunnes lumi peittää maan keinun alta. Sitten onkin rakennettu lumiukko. Liukumäessä laskettiin ne ensimmäiset liut, varovasti, äidin sylissä istuen, sitten kädestä kiinni pitäen, pian jo yksin liukuen, pystyssäkin pysyen. Ja niin nauttivat pienet silloin. Nauttivat nyt, kun isommiksi varttuivat.

 Yhdessä menevät, portaat hienosti kiipeävät, liut peräkanaa laskevat ja keinuissa yhdessä keinuvat. Kakut kaksin leipovat, pyörillä tiellä ajelevat ja mattotelineen ketjuissa istuskelevat. 

Näistä ja monista muita pienistä pihapuuhista koostuu meidän ulkoilupäivämme tänään, niinkuin monesti muulloinkin unohtamatta yhteistä, viikottaista kävelyretkeämme läheiselle purolle.

Ja aina ulos puetaan mukaan myös Fannyn nallevauva. 

"Voinko ottaa pienen mukaan?", jonka jälkeen Fiona perässä huikkaa "Vauva mukaan". 

Sitten mennään kohti pihaa rattaiden pyörät kolisten.

Voi, kuinka rakastankaan näitä päiviä, kun voi vain pukea kengät jalkaan ja juosta pihalle, tuntea aurinko iholla vielä ja kuunnella lasten mielikuvituksen luomaa leikkiä. Katsella heitä ja vain olla. Lähellä. Rakentaa linna, kaataa sanko ja lapioida uusi täyteen. Työntää pyörät vauhtiin, antaa vauhdit korkeuksiin ja olla vastassa keinun päässä. Katsella, kuinka pienet nauttivat, sillä silloin minäkin nautin ja hymyilemme kilpaa auringon kanssa. Kumpa nämä päivät eivät loppuisi, ei aurinko syksyn tullen katoaisi, muutto uuteen meiltä näitä ottaisi.

Mutta vaikka syksyllä puhaltaa sitten tuuli eri paikassa, viileämmin. Vaikka pienet työntelisivät rattaitaan oudossa pihassa, kerrostalojen katveessa, löydämme sieltäkin varmasti tämän saman ilon ja onnen. Yhteiset leikit ja pyöräilyreitit. Ja luulen, että tytöt tykkäävät uudesta leikkipihasta, ja jos he nauttivat sielläolosta, nautin minäkin. Sen lupaan.

Mutta nyt nautin vielä ulkoilusta omassa rakkaassa kotipihassa.

Lämpimämmässä tuulessa.