Kaksi vuotta omassa kodissa

Moni on kysellyt talostamme ja rakennusprojektistamme ja ajattelin, että nyt on hyvä aika muistella siitä jotain, sillä helmikuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun pääsimme muuttamaan omaan kotiimme. Mutta mistä aloittaisin, sillä tämähän on pitkä tarina, tarina, joka elää vieläkin, kai loppuelämän. Omakotitalosta oltiin unelmoitu aina, mutta sen saavuttaminen, toteuttaminen, rakentamiseen ryhtyminen vaati hurjasti rohkeutta ja uskoa. Ja kun tontti oli ostettu, talovalmistaja löytynyt, lukuistat paperit mikä minnekin toimitettu, oli otettu askel suureen tuntemattomaan, sillä mitään emme rakentamisesta etukäteen tienneet. Aloitimme raketamisen n. kolme ja puoli vuotta sitten eli vähän ennen pikkuisimman syntymää ja muuttamaan pääsimme kaksi vuotta sitten eli aika pitkä projekti se on ollut. Kannustalojen autot toivat talon elementit pihaan ja pystyttivät ne, tekivät kattorakenteet ja sitten saapuivat Ruukin kattopellit. Ja kun ne olivat paikoillaan, alkoi meidän rakennusprojektimme. Muistan aina, kun seisoin talomme pihaoven aukossa ja tuijotin sisään miettien, että tästä ei tule valmista koskaan. Se oli yhtä suurta tilaa, valulattia ja seininä tosiaan pelkät elementit. Tässä kohtaa kiitos kuuluu rakennusmestarillemme, joka auttoi alkuun, ohjasi ja neuvoi, sekä isälleni, joka jaksoi ajella miestäni tänne auttamaan. Ilman heitä ei ehkä oltaisi tässä, istumassa unelmieni kodin keittiössä ja muistelemassa tuota aikaa, aikaa, josta selvittiin kyllä hienosti, vaikkei se heppoa aina ollutkaan. Ja vaikkei valmista ole vieläkään, moni asia odottaa vuoroa tai inspiraatiota, niin ympärilleni katsellessa en voi muutakuin kiittää. Paljon tämä on vaatinut, mutta antanut se on sitäkin enemmän.