Kuinka onkaan ollut ikävä! Ja melkeinpä ihmettelen, miten näin kauan olenkin pystynyt olemaan poissa, miksen muka ehdi tai malta istahtaa tähän koneen ääreen useammin ja tallentaa taas elämäämme tänne. Mutta tässä sitä ollaan, toivottavasti tämän illan jälkeen taas useammin!
Mutta mikä sai minut taas palamaan on kaipuu. Tuli hirmuinen ikävä kunnon kameralla kuvaamista, ikävä kirjoittamista ja sitä tunnetta, kun joskus tämän aloitin ja olin niin innoissani. Oli paikka, mihin kuvata ja samalla kirjoittaa elämää ja ajatuksia kuin päiväkirjaksi. Ja yhtäkkiä se kaikki vain jäi, ja on välillä tuntunut harmittavaltakin. Toki elämässämme tapahtui hirmuisesti viime syksynä, ja vaikka olisin halunnut jatkaa, koin, ettei voimavaroja ollut tähän. Mutta vaikka arki helpottikin, tuntematon muuttui tutuksi ja se kaikki alkoi rullaamaan painollaan, en palannut.. Mutta nyt on aika, ja vaikka sopivasti siksi, että blogin aloittamisestakin tuli tämän kesän aikana kuluneeksi viisi vuotta.
Ja vielä, valtavan suuri kiitos teille ihanat siellä, jos vielä ootte siellä, niin ihanaa, jos kaikki nämä menneet kuukaudet olette jaksaneet odotella postia. Tässä se nyt tulee. Ja kaikki on paremmin kuin hyvin täällä pienen poutapilven alla.
Jäättehän kuulolle!
Jäättehän kuulolle!
