Iltakävelyllä

Monien tunteiden päivä. 

Ensin aamulla ajeltiin iloisin mielin syksyisissä tunnelmissa muskariin ja sen jälkeen yhteiselle lounaalle Ikean lihapullalautasten äärelle. Niin ihana oli siinä istua rakkaiden kanssa, miettiä elämää ja siemailla teet omenapiiraan kera lasten siirtyessä leikkialueen touhuihin, viettää kiireetön hetki ennenkuin muuttorumpa todella ensi viikolla alkaisi. Niin ihana oli viivähtää siskon kanssa vielä täällä meillä, kuunnella hiljaisuutta lasten nukahtaessa päiväunilleen ja kerätä voimia hyvästeille. Valmistautua tulevaan, jonka ajatteli luopumisen tunteineen olevan kaukana vielä. 

Ainakin tänään.

Mutta illalla sitten heräsin todellisuuteen, sillä uudet asukkaat, meidän kotimme ostajat saapuivat piipahtamaan tulevassa kodissaan. Meidän kodissamme. Mukavia ihmisiä, sellaisia, joiden käsiin toivoinkin kotimme sitten jäävän. Mutta voi, miten se kirpaisikaan syvältä, kun olimme tovin jutelleet, pihan kasvit hoito-ohjeineen läpikäyneet ja kodintekniikan heille esitelleet. Kuinka kirpaisikaan se, että pian he ovat täällä ja me poissa. Lopullisesti. Olisi kaikki tämä heidän, tuo ihana leikkimökki, jossa on tyttöni monet leikit leikkineet, tuo aurinkopurje, jonka varjossa on istuttu moni helteinen hetki, tuo kaunis piha, jossa vietetty monet kauniit päivät. Tuonne jääkaappiin laittaisivat tavaransa, noita portaita kulkisivat, niinkuin minäkin aikoinani kuljin monet kerrat, kun yritin synnytystäni käynnistää. Olisi tämä heidän. Tämä kaikki.

Miten haikea oli sulkea ovi heidän perässään ja ajatella, että pian he saapuisivat, pian me olemme poissa. Enkä koskaan palaa takaisin. En koskaan näe, miltä kaikki joskus näyttäisi.

Mutta vielä olisi hetki aikaa. Vielä hetken tämä kaikki on meidän. 

Tämä koti, jota nyt jo kaipaan.

Lähdimme illan jo hämärtyessä pienelle iltakävelylle tutulle, meidän kutsumallemme etanatielle, jossa aina sateisina päivinä kuljeksii monenmonta etanaa. Sen varrella on vanha, kaunis riihi, jonka äärelle hetkeksi pysähdyimme, viivyimme tovin tätä kaikkea ihastellen, kävelyretkiä täällä muistellen. Kuinka monet kerrat onkaan tästä kuljettu. Opeteltu aikoinaan uusia reittejä. Ja nyt on aika kulkea tästä viimeisen kerran. Sekin kirpaisi. Niinkuin syksyinen ilta.

 

 

Tällä kertaa ei enää etanoita nähty, mutta kotiinviemiseksi kerättiin kouralliset tammenterhoja. Taidamme ne pakata laatikkoon ja ottaa muistoksi mukaan, tästä illasta, tästä kaikesta. Kauniista.

Oman pihan pöydälle pimeään sytytin vielä kynttilät.