Pieni poika ja nosturi
Jäätelöhetki
Aurinko paistoi ihanasti, kun kävelimme mukalakivikatua pitkin kohti Vanhaa Kaupunkia. Näillä kaduilla on kävelty ennenkin, monenmonta kertaa. On muistoja kertynyt niin kesäisiä kuin talvisiakin. Ja vaikka tutuksikin on tullut maisema, niin Vanha Kaupunki sykähdyttää joka kerta. Niinkuin Tukholma muutenkin. Ihana oli viettää päivä aurinkoisessa kaupungissa, tehdä vähän ostoksia ja viipyä hetkiä jäätelöstä nauttien. Istahtaa myöhäiselle lounaalle ystävien kanssa, matkata sitten bussilla satamaan ja ajatella, että edessä on vielä kokonainen ilta yhdessä omien ja rakkaiden ystävien.
Ihana matka, ihanat hetket, niissä jokaisessa mukana meidän pikkuiset murut, Feliakin ensimmäistä kertaa.. Oli niin kiva piipahtaa vanhan kaupungin tunnelmassa, mukalakivikatuja astella, talvipäivän auringonpaisteesta nauttien.. Yhdessä teidän rakkaiden kanssa. Voi, niin kauniit jäi muistot, näiden kuvien kautta on helppo niihin palata.. <3
VastaaPoista