Viikonloppu oli yhtä juhlaa, sillä Ystävänpäivän jälkeen sunnuntaina juhlittiin siskon 5-vuotiasta sankaria. Oli koti koristeltu pojan lempparijutuilla ja pöytä katettu täyteen herkkuja. Oli sellainen sankarin näköinen juhlapäivä.
Mutta muistoissa vielä se helmikuinen talvipäivä, kun pieni saapui. Asuttiin silloin ihan vieretysten naapureina siskon kanssa ja heidän kotiuduttuaan sairaalasta odotimme vaaleansinisten ilmapallojen ja suklaakakun kera heitä ja pientä vastasyntynyttä. Se päivä muutti kaiken, sillä siitä lähtien on saatu jakaa siskon kanssa tämä samanlainen arki ja kaikki nämä ikimuistoiset juhlapäivät. On koettu yhdessä ne onnentunteet, se haikeuskin lastenkasvusta, muutoksesta, joka ajankulkuun liittyy. Mutta eipä tuona helmikuisena päivänä kukaan koskaan osannut haveillakaan, että saisimme vielä joskus joukkoomme kaksi ihaninta pikkutyttöä ja suloisen pienen pojan. Ja tämän joukon kanssa jatkettiinkin juhlintaa ihan aamuun saakka, sillä jäimme tyttöjen kanssa siskon luokse yökylään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti