tiistai 6. maaliskuuta 2012

Jotain pientä

Muutama viikko takaperin nappasin mukaani vain ihan pienen laukun, en mitään ylimääräistä, en pieniä varavaatteita saati pillimehuja, sillä lähdimme ihan vain siskon kanssa viettämään päivää pitkästä aikaa ilman pikkumurujamme. Kävimme lounastamassa ja herkuttelemassa ja tietysti tehtiin ihania ostoksia. Ihan niitä pienimpiäkin. Ensimmäisiä. Sillä ostin jotain myös masuvauvaamme varten valmiiksi odottamaan. Jotain kovin pientä ja suloista.
Tämä suloinen ja pehmeä lammas soittaa kaunista melodiaa. Sain sen kaksossiskoltani ihan raskauden alussa kauniin kirjeen kera. Huomasinkin, että meille on tullut sellainen tapa, että olemme antaneet toisillemme aina jotain pientä muistoksi raskauden alkumatkasta.

3 kommenttia:

  1. Ihana päivä, ihana pieni puku, kertomassa siitä suuresta pikkuihmeestä sisälläsi. Siellä kasvaa tätin kulta <3

    VastaaPoista
  2. Ihania uutisia! <3 Onnea hirmusti! Ihana on tuo neulehaalari, meilläkin niitä jos monenmoisia! Sulla on ihana blogi, niin kauniita kuvia! -Sanni Poutala

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanni! Jännää ja ihanaa tämä odotus taas! Ja neulehaalari tosiaan on ihanan pehmeä pienen ylle.

      Poista