Auringonlaskun aikaan

Merenrannalla auringonlaskua katselemassa.

 Sininen hetki ennenkuin aurinko katosi horisonttiin.

 

  Heräilimme myöhään eilisistä ihanista juhlista vielä palautuen. Söimme yhdessä hyvän lounaan ja nukahdimme kaikin päiväunille elokuvan loputtua. Mutta keväinen sääkin houkutteli ulos, joten lähdimme vielä merenrantaan ilta-auringon säteistä nauttimaan, taivasta vasten keinumaan ja liukuja mäestä laskemaan. Merenrannalla muistelimme kesäisiä hetkiä ja suunnittelimme niitä tulevia. Ihmettelimme, miten erilaiselta kaikki näyttikään nyt ja sitten aina kesäisin. Kauniilta aina. Ja kun siihen pysähtyi, muisti auringon kuumottavat säteet sekä mereltä puhaltavan vilvoittavan kesätuulen, vaikkei ulapalta iltasella nyt tuullutkaan. Muisti, kuinka hiekka tarttui meressä kasteltuihin jalkoihin, kun nyt ne upposivat lumeen. Ja kuinka ikävä kesää tulikaan, vaikka tämäkin oli oikein hyvä, ensitapaaminen täällä pitkän talven jälkeen.