Ollaan lomailtu maalla, mutta ajeltiin välillä kotiin ennenkuin palaamme rakkaiden luokse takaisin viimeistä, yhteistä lomaviikkoamme viettämään. Ja näin oli hyvä, sillä oli ihana tulla omaan kotiin, jossa oli asuntonäytön jäljiltä siistiä ja kaunista. Oli hyvä olla kotonakin, varsinkin, kun tiesi, että maalle palataan vielä.
Ennen auringonlaskua lähdettiin nauttimaan lämpimästä kesästä Kaivopuiston kauniille rannalle.
Tänä kesänä tumma merensininen on valloittanut sydämeni kokonaan, mutta kuten tässä kuvassa, myös palanen punaista sopii kuvaan täydellisesti. Ja kuten Mangossa piipahtaessani, oli sielläkin vaatehenkareissa punaista, kauniisti sinisen kanssa. Aikas ihana väri sekin, tuo raikas punainen, jota minunkin vaatekaapistani löytyy vähäsen.
Tytöt ottivat mukaansa pienet. Fiona vauvansa ja Fanny kissan. Niitä sitten työnneltiin pitkin Kaivopuistoa merenrantakatua.
Kaunista rantakatua kävellessämme oli ihasteltu meren kimallusta, pysähdytty ihmettelemään rantakallioille korkeasta nosturista hyppääviä ihmisiä sekä kuultu pieniä tarinoita ja yhteisiä haaveita.
Latte oli ehkä parasta aikoihin
Ilta-auringon laskun aikaan kävelimme vielä Eiran uuteen rantaa, jossa tapasimme rakkaan Josefina-tädin sekä hänen ihanat ystävänsä. Seurasimme ukkospilvien kulkua, jotka onneksemme katosivat taivaanrannan taa auringon myötä ja ilta kuluin myöhään ystävien seurassa.
Voi, kuinka lempeä tuuli, kesätuuli, meitä hellikään koko pitkän, ihanan illan. Merentuoksuinen. Ja vaikka aurinko laskikin jo mailleen, toi loppukesän hämärän tullessaan, säilyi silti kesän lämpö iholla. Kauas ulapalle katsoessani kaipasin jo valmiiksi näitä hetkiä, lempeää merituulta, ystävien kanssa valvottuja iltoja, yhteisiä hetkiä rakkaiden kanssa. Kotia, jossa kesä olisi viimeinen. Kaipaisin niin, mutta myös tiesin, että näiden hetkien avulla jaksaa sitten niissä viilenevissä syyspäivissä. Mutta kumpa kesä kestäisi kauemmin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti