Tultiin eilen tänne maalle, lapsuuden kodin maisemiin, tyttöjen mummolaan, viettämään yhteistä lomaa. Ja tänään, aamun edetässä vähän pidemmälle, lähdimme äitin kanssa ihan tuohon lähelle poimimaan ensimmäiset mustikat haaveena saada mustikkapiirakkaa, ja ehkäpä sitten kotiinviemiseksikin loman loputtua mustikkarasialliset pakkaseen.
Pieni poutapilvitaivas, puiden humina hiljaisuudessa ja suopursujen voimakas tuoksu vastaanottivat meidät, kun sammalmätäs mättäältä kävelimme syvemmälle metsän uumeniin.
Niin kaunista, niin hiljaista. Sellaista, mitä ei muualla koe.
Siellä puiden katveessa mieli lepäsi ja ehti ajatella niitä näitä, kun hiljaisuudessa kerättiin noita maukkaita marjoja. Oliko kesä jo mustikkasatoon saakka ehtinyt?
Jostain kauntautui aina välillä linnun laulua tai huuhkajan huhuilua.
Kauniin vihreyden keskellä, mustikkamättäiden luona käväisi ajatus myös tulevassa syksyssä, talvessa ja jo ensi kesässäkin. Mietin, missä olemme, missä on meidän kotimme silloin, ovatko rakennuspuuhat jo alkaneet, ja minne se koti sitten rakentuisi. Huokaisi ylöspäin, sillä siellä oli Suurempi meitä ohjaamassa. Eikä tarvinnut itse tietää, sillä Hänellä oli meille vain parasta tarjolla. Joka tapauksessa eteenpäin olimme menossa, sen tiedän.
Ja olihan kotonamme siellä taas yksityisnäyttö parhaillaan menossa.
Näitä mietteitä ja monia muita siellä mustikoita poimiessaan ehti ajatella, ja sanko täyttyi sinisistä mustikoista ja haaveemme herkullisesta mustikkapiirakasta oli leipomista vaille toteutumassa.
Takaisin päin metsätietä kulkiessamme, tietä, josta talvella hiihtolatu kulki, pysähdyttiin sen varrella ihmettelemään muuraisten tekemää polkua, niiden pesää ja sitä valtavaa aherrusta ja muurahaisten määrää pesän läheisyydessä.
Niin ihmeellistä sitäkin oli siinä katsoa, niiden menoa, ja kun lapsenakin sitä jo tuossa ihmeteltiin.
Kotiin päästyämme, alkoi äiti tehdä taikinaa, kun minä aloin perata mustikoita. Aika hidasta touhua, mutta niin vain saimme sangollisen mustikoita puhtaaksi ja piiraan päälle muussattavaksi sekä rasioihin pakastetteviksi. Talvella aamupuuron päälle niitä laittaessa voi muistella tätä ihanaa kesää, hetkeä metsämättäillä, mustikkapiiraan äärellä.
Ja niin valmistui mustikkapiirakka. Se tuttu, jota täällä on leivottu aina ja joka kesä, niin kauan kuin minä muistan. Ja äitin tekemänä se on parasta, ja tällä kertaa pikkuleipureiden avustuksella. Fanny leipoi taikinasta pikkupullia, siveli kananmunaa niiden päälle sekä ripotteli sokeria, niin taitava pikkuleipuri. Ja Fionakin paineli omat pullansa taikinanmaistelujen lomassa. Mummin pienet ja ihanat leipomakaverit.
Fiona leipoo
Kunnes vihdoin saatiin mustikkaherkku uunista ja istahdettiin pöydän ääreen kaikki yhdessä. Tätä on kesä, omin käsin poimittuja mustikoita piiraan päällä ja rakkaat jakamassa tämän ensimmäisen mustikkaherkkuhetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti