4 dl sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g margariinia tai voita
2 dl maitoa tai piimää
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g margariinia tai voita
2 dl maitoa tai piimää
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää voisula sekä neste.
Leivo matalia, pyöreitä leipiä ja pistele niiden päällä pieniä reikiä.
Paista 225° n. 15min.
Niin hyvää, niin täyttävää.
Toisen Pääsiäispäivän ja viimeisen yhteisen lomapäivän kunniaksi päätimme nauttia rauhallisen pääsiäispäivän brunssin. Leivoimme yhdessä teeleipiä sekä paistettiin pikkulettuja. Näiden seuraksi keitettiin kattilallinen kananmunia sekä pilkottiin raikkaita hedelmiä. Lopuksi pöytään nostettiin vielä iso kaunnullinen appelsiinimehua sekä keitetiin tee. Ihana aamupäivän hetki yhdessä tehden ja täyttävän brunssin äärellä sitten herkutellen. Oli kaikki koolla vielä hetken ennenkuin arki sitten taas hiljalleen palaisi.
sinulla on ihana blogi ja kauniita kuvia. Pieni pyyntö. Osaat vaatettaa lapsesi ja itsesi kauniiti. Olisi kiva jos kuvan alla olisi tekstit mistä vaatteet on. =) hyvää kevättä teille ja odotusta.
VastaaPoistaLöysimpäs sattumalta blogiisi. Aivan ihastuttava:) Liityin lukijaksesi, että jatkossakin tänne löydän. Mukavaa viikon jatkoa!
VastaaPoistaNam! Onpas herkullisen näköistä. Brunssit on ihania!
VastaaPoistaKiitos Päivi! Ihanaa tosiaan oli, pitäisi enemmän toteuttaa näitä tai lähteä niistä ulos nauttimaan!
Poista