Yksin

Täällä minä, hiljaisuudessa, jonka pyykkikoneen tasainen hurina rikkoo. Yksin. Tytöt jäivät maalle mummin hellään hoivaan, Anna-tädin huolenpitoon, ja huomenna me ajelemme Jerryn kanssa heitä hakemaan. Mutta mitä on olla yksin? Tätä kun ei ole aikoihin kokenut, eikä kauaa kyllä jaksaisikaan, tätä joutenoloa. Ennen tämän yksinäisyyden täyttivät ihana ja mielenkiintoinen työ vauvojen parissa, ihanien työkavereiden kanssa, sen täyttivät ystävien kanssa kahvittelut, elokuvaillat, shoppailu ja kävelylenkit. Sen täyttivät pitkät puhelut, kodin siivoaminen ja sisustaminen. Eikä silloin ollut yksin vaan onnellinen, vaikkei koti ollutkaan pullollaan lasten naurua, leikkiä ja yhdessä pöydän ääressä syömistä, ei ollut lastenelokuvien äärellä kainalotusten istumista, leikkipuistossa ulkoilua tai kasvun ihmettelyä. Kuinka paljon onkaan kaikki muuttunut, pikkuhiljaa. Toivat lapset erilaisen merkityksen, tarkoituksen, jonka silloin täyttivät muut seikat. En koskaan haluaisi palata tuohon aikaan, sillä haaveenani oli aina olla äiti. Saada lapsia, joiden kanssa elämäni täydentyisi. Ja niin tapahtui. Kuinka siunattu olen, kun minulla on heidät, vaikkei arki helppoa aina olekaan, vaikkei aina meinaa jaksaa tai tuntuu, että monesta on joutunut luopumaankin. Mitään en vaihtaisi. Sitä mietin yksinäisyydessäni. Hiljaisuudessa. Sitä kuinka onnellinen olen.

Ja tämän runon sanat koskettavat aina.

ENNEN KUIN MINUSTA TULI ÄITI

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...

Ennen kuin minusta tuli äiti.