Viljapellon laidalla

Siellä mun rakkaat. Elokuisessa loppukesän illassa. Kypsyvän viljapellon laidalla auringonlaskun aikaan. Vaikka vastahan se oli, kun katseltiin pienten siementen kylvöä mustaan maahan ja koitti se aamu, kun näyttikin vihertävän maa jo, antaen kuin lupauksen lähestyvästä kesästä. Ja hiljalleen, kuin huomaamatta, kasvoi siitä hennosta taimesta vankka varsi ja sen päähän tähkä. Vaihtui heinäkuu elokuuksi ja hiljalleen jatkoi vilja kypsymistään. Ja siinä auringossa kylpevän viljapellon laidalla on ihana tuoksu, se tuo tullessaan monia muistoja lapsuuden kesistä, mutta jo tuulahduksen saapuvasta syksystäkin. Siinä sitä maisemaa katsoessa tuntee paljon kiitollisuutta ja rauhaa, siinä on jotain niin kaunista, siinä hetkessä, kun ilta-aurinko osuu tähkiin ja ne ovat kuin kultaa.