Koti

Ja kun nyt uudet tuulet puhaltelevat, tarkoittaa se myös sitä, että meidän tämä ihana, oma pieni koti on myynnissä.

Tuntuuhan se haikealta, kun juurihan nukuimme ensimmäisen yön täällä uutukaista tuoksua nuuhkien, hiljaisuutta kuunnellen ja uusista jutuista sisustuksessa ja omalla pihamaalla haaveillen. Kuljimme töihin hyvän matkan, kunnes tuli aika saapua kotiin ensimmäistä kertaa pienen nyytin kanssa. Sellaisen vaaleanpunaisen ja ihanan. Oman pienen prinsessan.

Ja kului aika. Saapui toinenkin ihana ja yhtä rakas prinsessa vuoden ja seitsemän kuukauden kuluttua. Tuli pienestä tytöstä isosisko yhdessä illassa ja siitä lähtien olivat erottamattomat. 

Fanny ja Fiona.

Ja tässä on nyt eletty elämään, arkea niin ihanaa, niin rauhaisaa ja kotoista. On menty ja tultu, vietetty elämämme parhaat kesät tyttöjen kanssa, matkattu pakkastalven monet pulkkaretket ja kuljettu yhdessä. On juhlittu synttärit ja juhlapyhät, kerrytetty muistojen lokeroa ihan pursuamiseen saakka. Leikitty oman pihan leikkimökissä, juotu monta kupillista teetä ja köllötelty pilvenhattaroita katsellen. Keinuttu ensimmäiset heijaukset ja sitten pian jo sinitaivasta kurkottaen. Laskettu liut käsikädessä ja leivottu monenmonet hiekkakakut. On niin nautittu!

Nytkö on tähän tultu, että sydämissämme jo hyvästelemme hiljelleen tämän ihanan kodin, meidän oman. Kun on niin vaikea päästää irti näistä hetkistä, vaikka tulevassa on se, mistä on haaveillut aina. Omakotitalosta. Ja nyt se on lähempänä kuin koskaan. Ja on aika ottaa se askel. Uskaltaa hypätä suureen tuntemattomaan ja rakentaa uusia, ihania muistoja.

Mutta ei ihan vielä. Vielä ei ole hyvästien aika, vaikka mielessäni sitä jo työstänkin. Sillä vielä on aikaa ainakin tämä kesä. Vielä on aikaa olla ja nauttia, mennä ja tulla takaisin. Kotiin. Ja miten hyvältä tuntuu unelma omasta, tässä siitä haaveillen.