Aamun sarastuksessa
3488g/49cm/34cm
Suukko pehmeälle vauvan poskelle
Isin käsivarsilla ♥
Unohtumaton ensikohtaaminen ♥
Ihanat tädit vierailulla
Aamu valkeni Naistenklinikan yllä kauniina ja epätodellisena. Unenomaisena. Vierellä tuhisi jotain maailman suloisinta, oli yö suonut meille pienen nyytin. Pienen prinsessan. Voi, sitä valtavaa onnea, sitä kiitollisuutta kaikesta. Kun vain tuijottaa tuota ihmettä, katselee sen unta ja vain on siinä vastasyntyneen tuoksussa. Silloin muu maailman ulkopuolella unohtuu. On vain me ja perhehuoneen hiljainen tunnelma.
Ja sitä palaa eilisiltaiseen, yöhön, joka antoi paljon. Tuohon unohtumattomaan ensikohtaamiseen. Noihin ensimmäisiin tunteihin, jotka voisi elää uudelleen ja uudelleen. Kun ei yön pimeinä tunteina millään malta ummistaa silmiänsä, kun vain siinä olisi ja pientä ihmettä tuijottelisi. Palasin siihen hetkeen, kun raotimme perhehuoneen ovea ja asetuimme sinne omaan pesään. Me ja meidän vastasyntynyt, vain muutaman tunnin ikäinen käärö. Ja kun jossain vaiheessa on kuitenkin nukahtanut ja sitten herää tarkistamaan, voiko tämä kaikki ihana olla totta.
Muistelin, kuinka viimeinen matka masun kanssa alkoi.. Illalla supistelut kovenivat ja kymmenen jäljeen soitin Naistenklinikalle uudelleen, että nyt lähdemme tulemaan. Pimeässä, hiljaisia katuja ajellessa taittui viimeinen matka masun kanssa kauratyyny supistuksia helpottaen. Masumatkan viimeiset, epätodellisilta tuntuvat kilometrit kohti kaupunkia ja kysymys: "Nytkö tuli se hetki?"
Aika ensikohtaamisen.
Sairaalassa sain tutun, ihanan kätilön. Oli kohdunsuu jo 5cm auki ja supistuksia tuli 3 minuutin välein. Kuulemma juuri sopivaan aikaan tulimme. Sain epiduraalin ja sitten vain odottelimme. Tovin. Monitori piirsi supistuksia, vauvan sydämen sykkeen. Ja kaikki pysähtyi hetkeksi. Ehdin ajatella ja kuvittelin, että odottelussa menisi kauemmin. Kätilö poistui huoneesta ja pyysi soittamaan kelloa, kun alkaa tuntua siltä, että pitää ponnistaa, se voi olla pian.. Jäin miettimään, pianko? Ja niinhän siinä kävi, se tunne tuli melkein samantien, kun kätilö oli sulkenut oven. Odotin kolme supistusta ja sitten pyysin Jerryä soittamaan kelloa. Siitä alkoi vauvan loppumatka maailmaan.
Ja niin pian olisi sylissäni pieni.
Kaikki meni hyvin ja rauhallisesti. Oli helpoin synnytys kaikista ja klo 01.06 syntyi tummatukkainen pieni tyttö. Prinsessa, pikkusisko, niinkuin olivat ultrassa silloin kevättalvella sanoneet. Sain hänet syliini ja kaikki muu unohtui. Oli vain me ja valtava onni. Se epätodellinen tunne, että tässäkö tämä on, nytkö se on ohi, näinkö hyvin kaikki meni.
Siitä alkoi meidän yhteinen matkamme pienen tytön kanssa, viisihenkisenä perheenä. Oli ihana masumatka päättynyt, mutta nyt oli edessä jotain sitäkin ihanampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti