Kuu hiljaa kulkee
öistä taivaltaan.
Lapsi silmät sulkee
uneen kehdossaan.
Äiti lauluansa laulaa lapselleen,
katsoo laulaissansa
pilttiin pienoiseen.
Kuu varjon heittää
pirttiin hiljaiseen.
Äiti kehtoon peittää
lapsen nukkuneen.
Onnen tunne täyttää
äidin sydämen
enkeliltä näyttää
piltti pienoinen.
Kuu taivaallansa
jatkaa kierrostaan.
Lapsi kehdossansa
uinuu unessaan.
Äiti pienoistansa
siinä katselee,
hiljaa laulaissansa
toivoo, pyytelee:
Taivaan Isä kanna
lasta matkallaan.
Enkeleitä anna
kanssaan kulkemaan.
Turvallista tietä että
kulkis hän joka ainut päivä
halki elämän.
Kuu kierroltansa
pirttiin kurkistaa.
Lasta kehdossansa
onni varjoaa.
Kuuhut hopeillansa
kehdon verhoilee.
Äiti kiitostansa
hiljaa hyräilee.
Vastasyntyneen, pienen vauvan unituhina. Sitä olen kuunnellut näinä hiljaisina päivinä, sitä tasaista, rauhaisaa ääntä. Katsellut pienintäni ja vain siinä ollut, levännyt ja unohtanut kaiken muun. Ihastellut noita unen tuomia liikkeitä, sitä, miten tuo pieni suukku liikehtii, miten noiden pienten ripsien takaa raottuu välillä tumma katse, kunnes sitten sulkeutuu uudelleen uneen. Voi, näihin hetkiin voisin jäädä, tuohon viereen, ihan lähelle. Olla, kuunnella, nähdä kaikki tuo suloisuus. Kulkea palanen tuota unen matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti