Viikko maalla. Siellä luonnon helmassa, rakkaiden luona. Kuinka se aika
kiitääkään aina niin nopsaa. Ja aina mielen valtaa sellainen samanlainen
haikeus, kun on aika lähteä ja sanoa näkemiin. Eikä se ole helpottanut
vuosien myötä, sillä onhan kaikki se osa minua. Siellä olen saanut
kasvaaa ja elää onnellisen lapsuuden, sellaisen, mitä haluaisi omienkin lasten saavan. Siellä hiekkatien varrella, syksyisen metsän
keskellä, puitujen viljapeltojen laitamilla, hiljaisuudessa. Siellä on
toinen koti!
"Tullaanko huomenna uudestaan?"
Siellä ne murusesi ovat jälleen, mummilan ihanissa maisemissa. Täällä niin odotetaan, että sinne pääsisivät myös, joten ehkä me matkataan seuraksi <3
VastaaPoista