sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Näkemiin..


Täällä ollaan oltu viime päivät vähän haikeana. Kesäkuun alussa syntyneet kisunpoikaset on aikaa lähettää maailmalle.  Ja Instassa meidän elämää seuranneet tietävät, että onhan ne niin suloisia ja ollaan niihin kyllä jokainen kiinnitty. Mukava on ollut seurata niiden kasvua ihan alusta asti, ja olinpahan mukana synnytyksessäkin, kun satuin aamuneljältä sinä kesäkuisena aamuna heräämään. 
Tänään on aika sanoa näkemiin kahdelle viimeiselle kisunpoikaselle. Yksi on jo lähtenyt ystävien luokse, yhden pidämme ja nämä kaksi lähtevät tänään. Mutta kyllä se luopuminen silti tuntuu haikealta, vaikka toki ollaan onnellisia, että pääsevät hyviin koteihin ja nämä kaksi tänään samaan kotiin. Näkemiin Molli ja Malla!

4 kommenttia:

  1. Varmasti ollut haikeaa laskea ihanat kissanpennut maailmalle. Se luopuminen aina jollain tavalla se vaikein. Onneksi teillä on ihanat muistot ja kuvat. <3

    VastaaPoista
  2. Voi mitä söpöläisiä... ihan kuin meidän Minni :) Kyllähän tuollaisiin karvakavereihin kummasti kiintyy.

    VastaaPoista
  3. Miten uskomattoman suloiset kissanpennut ja niin söpöt nimet ovat saaneet! <3
    Varmasti on kovin haikeaa, sekä lapsilla että äidillä.. <3
    Miten sitä raaskiikaan luopua näin hellyttävistä poikasista, mutta kaikkia kun ei millään voi pitää. <3 Vaikka haluaisikin. <3
    Todella kauniit kuvat tytöistä ja kissanpennuista, niistä jää suloiset muistot.

    Kaunista tiistaita teille kaikille! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
  4. Voi että miten söpöjä kisuja! ☺️ Ja miten kaunis blogi sinulla!

    VastaaPoista