Saimme aamupäivällä ulkona ollessamme ihanan puhelinsoiton. Ystävämme Maria ja pieni Alex-muru olivat Anna-siskon luona vierailulla, ja koska minulla ei tänään ollut mahdollisuutta ajella heidän luokseen, olivat he päättäneet ajelle tänne meille. Mikä ihana, ihana yllätys. Nähdä näitä rakkaita sitten kesän. Toivat noutolounasta mukanaan ja vietimme ihanan päivän yhdessä rakkaan ystävän, pienen Alexin, Annan, Lucaksen ja prinsessan kanssa.
Mun omat murut
Maria ja suloinen Alex
Sisko ja siskon ihana prinsessainen
Tätin rakas
Niin kiitollinen olen ystävistä, jotka pysyvät siinä vierellä vuosienkin ajan, ovat olleet siinä ja tulevat aina olemaan, jakamaan elämän suuria ja pieniä iloa, tähtihetkiä ja arjen asioita. Ajavat yhtäkkiä kilometrien takaa tavatakseen, jutellakseen ja vain ollaakseen yhdessä.
Ja niin mukavia ovat meidän yhteiset muistomme niiltä nuoruusvuosilta, kun tutustuimme, kun reissasimme ja vietimme monia öitä ystävän katon alla. Niistä ajoista on aikaa, niistä ihanista hauskoista nuoruusvuosista. Vaikkei vanhoja olla nytkään, eikä hauskuus ole mihinkään kadonnut, on elämä kuitenkin erilaista. Ollaan naimisissa ja jokainen on saavuttanut sen, mistä aina yhdessä haaveiltiinkin. Jokaisella on ihana mies ja perhe. Ihania lapsia. Mutta meidän ystävyytemme säilyy, vaikka elämä muutaakin suuntaa, kasvamme aikuisiksi, saavuttamme unelmia. Ja vaikkei niin usein aina nähdäkään, niin samalta se tuntuu aina, yhtä kotoisalta. Toivottavasti pian taas vietetään tällainen yhteinen päivä, jolloin vain jutellaan, jaetaan ajatuksia ja vaikka ensi kerralla valvotaan ystävän katon olla sinne yömyöhään niinkuin silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti