Hyvästejä. Tänäänkin. Niitä viimeisiä.
Takapihan syksyisessä tunnelmassa, villiviinin alla, meidän punaisen aitamme suojissa. Siellä, missä monet leikit leikittiin, uima-altaassa pulikoitiin ja lumiukkoja rakennettiin. Siellä lounastettiin, monet jäätelöt herkuteltiin ja auringosta nautittiin.
Leikkimökin tunnelmissa, siellä hetki viivyttiin ja kaikelle sanottiin näkemiin. Niin paljolle.
Kauniin niityn laidalla, keittiön ikkunan maisemassa, siellä syksyä tuoksuteltiin, sielläkin hyvästejä jätettiin. Siellä, missä kesä kukki kauniina sinisiä lupiineja täynnä, siellä, missä monet heinäsirkat soittivat ja linnun liversivät iltakonserttiaan. Ja kun tuuli puhalsi voikukan höntyvät matkaan ja sai niityn takana haavan lehdet havisemaan, syysaurinko loistamaan ne kultaa. Sielläkin hetkiä muisteltiin. Sen laitamilla lumikinoksissa talvella kiipeiltiin ja pyllyliut pakkaslumessa laskettiin. Siellä piipersi siili ja lumikko. Juoksi rusakot ja metsäkauriit.
Kauniin niityn laidalla, keittiön ikkunan maisemassa, siellä syksyä tuoksuteltiin, sielläkin hyvästejä jätettiin. Siellä, missä kesä kukki kauniina sinisiä lupiineja täynnä, siellä, missä monet heinäsirkat soittivat ja linnun liversivät iltakonserttiaan. Ja kun tuuli puhalsi voikukan höntyvät matkaan ja sai niityn takana haavan lehdet havisemaan, syysaurinko loistamaan ne kultaa. Sielläkin hetkiä muisteltiin. Sen laitamilla lumikinoksissa talvella kiipeiltiin ja pyllyliut pakkaslumessa laskettiin. Siellä piipersi siili ja lumikko. Juoksi rusakot ja metsäkauriit.
Niille vilkutimme, kaikelle kaunille, noille rakkaille muistoille.
Sillä tänään oli hyvästien aika.
Ja kun koti oli illalla tyhjä, istuimme vielä saunan lämpimässä kaiken uurastuksen jälkeen ja muistelimme. Kaikkea niistä ensihetkistä tähän päivään. Hyvästelimme.
Itkin, kun silmäni suljin viimeisen kerran näiden seinien sisällä. Tuntui niin epätodelliselta, haikealta. Olohuoneen tyhjällä lattialla meidän perhe. Meidän perhe, joka huomenna jättää taa tämän elämänvaiheen ja ottaa ison askeleen kohti uutta.
Pimeässä. Hiljaisuudessa.
Käperryin rakkaiden viereen, jotka onneksi pysyvät siinä, aina.
Käperryin rakkaiden viereen, jotka onneksi pysyvät siinä, aina.
Masukin jättämässä hyvästejä.
"Nytkö tuli aika teidän sanoa näkemiin,
niin pian sulkea ovi, hypätä uusiin unelmiin.
Nytkö tuli aika, jotain niin kaunista jää taa,
ottaa asken uuteen, vielä tuntemattomaan.
Tiedän, sisko, tiedän ikävän.
Tiedän tunteesi, sen taakse jätettävän elämän.
Tiedän, miltä tuntuu, kun kohta on vain muistot.
Ne kauniit, ne rakkaat, ne sydämeesi tallennetut.
Ne kantakoot kohti uusia unelmia, uusia muistoja. Yhtä ihania.
Ajatuksin kanssasi".
-Anna-Sofia 30.9.2011-
Huomenna suljemme kotimme oven viimeisen kerran.
Hyvästi rakas koti!
Hyvästi rakas koti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti