Syksyisissä tunnelmissa

Iltasella lähdimme meille vielä kovin tuntemattomaan lähimaisemaan kävelemään ja tytöt pyöräilemään. Kirpakka syyssää sai sormet ja nenänpään viileiksi, mutta piristävämpää perjantai-iltaa ei olisi voinut kuvitella. Ja kuinka ihana oli siinä yhdessä olla, katsella tyttöjen riemua, kun syksyisistä touhuista nauttivat, lehtikasassa hyppivät ja pomppivat, kun nuo suurimmat kullankeltaiset vaahteranlehdet meille esittelivät ja mukaansa pyöräkoriin muutaman muistoksi keräsivät. Ja miten ihana oli sitten kotiin päästyämme sytytellä kynttilöitä, juoda kupillinen kuumaa ja nauttia iltapalaksi lämpivät leivät. Tätä on syksy ja sen kauneus, joka hehkuu ympärillämme kuulaana ja värikkäänä. Sitä, kun saa pukea villasukat jalkaan ja viettää iltaa kotona. Olla yhdessä tuon väriloisteen keskellä ja sitten sisällä lämpimässä, kun ulkona on pilkkopimeää.

 

 

Ps. Fanny sanoin minulle tällä viikolla jotain tärkeää ajellessamme vanhan kodin ohi muskarimatkallamme: "Äiti, minua ei enää ahdista asua tässä uudessa kodissa". Sanoin, ettei minuakaan, ainakaan niin paljon, vaikka kyllä se vähän kirpaisi, kun ajelimme vanhan kodin ohi ja näin vilauksen siitä omasta siellä. Sitten jatkoi: "Ahdistaako se sittenkin, kun muutamme sinne omakotitaloon?" Niin, ahdistaako, mietin ja samalla myös sitä, miksi pieni kysyy tuollaista.. Vastasin: "Varmasti aina, kun luopuu jostakin rakkaasta, ahdistaa, mutta luulen, että se tuntuu enemmän kuitenkin ihanalta muuttaa sitten sinne meidän omaan taloon". Ja sitten päätin olla puhumatta enää vanhasta kodista, muistella kaiholla sen ihanaa takkatulta ja tyttöjen keltaista leikkimökkiä, sillä jos tyttöni ovat päässeet yli, jatkaneet elämää uudessa kodissa niin täysillä, on minunkin aikani. Päätin olla puhumatta siitä ikävästä enää, ottaa mallia pienestä tytöstäni. Ja aina voin muistella sitä kaunista aikaa, vaikkei sitä ikävöisikään ääneen. Ja tässäkin on niin hyvä nyt, tällä on suuri merkitys, sillä tämä vie kohti omaa unelmaa!